keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Löytöjä Aurajokirannasta

Tuomiokirkkopuiston kaivausten päätyttyä kesäkuun lopulla ovat Turun maakuntamuseon arkeologit allekirjoittanut mukaan lukien penkoneet Aurajokirantaa Aboa Vetus & Ars Nova -museon kyljessä, mihin suunnitellaan rakennettavaksi uutta Kirjastosiltaa. Silta on herättänyt ristiriitaisia tunteita ohikulkijoissa, mutta toivoisin ymmärrystä sille, ettei projekti ole millään tavalla arkeologien päätettävissä.

Jokirannan kuoppa. Keskellä talon jykevä kivijalka. Kuva: I.A.

Kaivausalueen keskellä on suuri talon kivijalka, joka on tunnistettu AV&AN:n tutkijan Panun suosiollisella avustuksella mystiseksi Kåkenhusiksi, joka mainitaan (väärässä paikassa) jo Turun ensimmäisessä kartassa 1634. Tontin numero 36/402 rakennuksista on säilynyt kiitettävän paljon tietoa mm. palovakuutusasiakirjoissa, joten meillä on jonkinlainen aavistus siitä mitä kaivamme.

Seuraavassa muutamia hauskoja löytöjä kaivauksilta. Kaikki ovat päätyneet maahan Turun palon aikoihin 1827.

Kaunis lasinen pullonkorkki. Kuva: I.A.

Posliinia on löytynyt astiakaupalla, mutta harvemmin kuvallisena. Kuva: I.A.

Yksi sormus löytää heidät. Kyseinen sormus sopi hyvin nimettömään. Kuka ties...? Kuva: I.A.

Keraaminen heppa ihastutti sekä kaivajia että ohikulkijoita. Kuva: I.A.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja kuvatekstejä. Yksi sukulaiseni omisti naapuristossa tontin 1700-luvun alussa, mutta (tietenkin) toisella puolella museorakennusta.

    VastaaPoista
  2. Ihania löytöjä! Tuollaiset saavat innostumaan! Tuo kuvallinen posliininpalanen on upea.

    VastaaPoista