tiistai 24. toukokuuta 2016

Viikinkien kypärät

Useimmat taitavat nykyään tietää, etteivät viikingit käyttäneet kypärissään sarvia. Mutta kaikkihan tietävät, että viikingit käyttivät kypäriä. Vai käyttivätkö?

Yllättävää kyllä koko Pohjoismaista tunnetaan vain yksi viikinkiajalle ajoittuva kypärä. Kypärä löytyi Gjermundbystä Norjasta vuonna 1943. Kypärä löytyi rikkaasti varustetusta hautakummusta, jonka aarteisiin kuului myös toistaiseksi ehjin löytynyt viikinkiaikainen rengashaarniska, kokoelma aseita ja pelinappuloita. Kypärän silmikossa on luultavasti ollut kiinni kasvoja suojannut rengaspanssari. Kypärän käyttäjän kasvot ovat siis olleet kokonaan piilossa.

Gjermundbyn 900-luvulle ajoittuva kypärä on ainoa
 tunnettu viikinkikypärä. Wikimedia Commons.


Mutta entäs kaikki "viikinkikypärien" jäljitelmät, joita voi ostaa verkkokaupoista? Ne perustuvat kyllä ruotsalaisiin kypärälöytöihin, mutta nk. Vendel-kypäriin, jotka ajoittuvat viikinkiaikaa vanhemmiksi. Näitä mestarillisia kypäriä valmistettiin yläluokan käyttöön Vendel-kaudella 550-790 jaa. Viikinkiaika oli Ruotsissa 790-1050.

Komea Vendel-kypärä Vendelistä.
Wikimedia Commons.

Miksi kypäriä ei sitten ole? Tälle on kaksi selitystä: joko ne ovat aikojen saatossa tuhoutuneet, tai niitä ei ollut alun alkujaankaan. Koska Vendel-kypäriä on kuitenkin säilynyt, tuntuu todennäköisemmältä, etteivät kypärät olleet viikinkiajan haute couturea. Tämä ainoa löytynyt kypärä on luultavimmin kuulunut kuninkaalle tai päällikölle, ja ilmeisesti kypärät olivatkin vain yläluokan juttu.

Suomestakin tunnetaan ainoastaan yksi esihistoriallinen kypärä, ehkä. Tätä on vaikea varmistaa, koska Liedosta 1870-luvulla löytynyt kypärä myytiin turkulaiselle kultasepälle, joka hakkasi sen muodottomaksi. Vintalan kruunu koostui pyöreästä, kullatusta vanteesta, josta lähti kahdeksan laella yhtyvää vannetta. Vanteiden välissä on varmaankin ollut kiinni rautalevyjä tai nahkaa, mutta löydettäessä ne olivat kadonneet.  Kyseessä oli ilmeisesti vannekypärä, joka ajoittuu merovingiaikaan 500-600 -luvuille, siis samaan aikaan Vendel-kypärien kanssa.


Ovatko modernit viikingit varustautuneet liian raskaasti? Wikimedia Commons.

Luettavaa:

Thornews: Why Is This the Only Existing Viking Age Helmet?

Luoto, Jukka 1988: Liedon historia 1. Esihistoria. Liedon kunta ja seurakunta.

3 kommenttia:

  1. Taistelussa kuollut viikinkisoturi pääsi Valhallaan, jossa aikaa kulutettiin taistellen päivät pääskytysten. Illalla haavat paranivat. Viikinkiajan aseet löytyvät harvoin muualta kuin haudasta. Olisitko sinä viikinkinä halunnut toiseen maailmaan hankalia kypäriä ja kilpiä, jos kerran haavat paranevat joka ilta. Tuskin. Nykyisin uskomuksellisia seikkoja tarjotaan arkeologiassa selityksenä jos jonkinlaiseen asiaan. Kilpien ja kypärien puute haudoista on kuitenkin selitettävissä nimenomaan uskonnolla.

    VastaaPoista
  2. Kypärä, lieneekö ollut jokaisella varaakaan sellaista hankkia? Toisaalta onko ollut käyttöoikeutta jokaisella kypärään?

    Jotain samaa kuin intiaanien kotkansulka päähine ja vaatteiden hapsut.

    Kun kuitenkaan koskaan ei ole ollut erityistä viikinki valtiota, on mahdollista ettei kypärä ole yleisesti kuulunut jokaisen varusteisiin, vaikka se olisi ollut joidenkin tai joidenkin tiettyjen alueiden tai joukkojen käyttämä osa varustusta.

    Ajattelee vaikka nykyaikaa. Ei tark'ampujan kivääriä jaeta jokaiselle, eikä miekka kuulu paraateissakaan jokaisen varustukseen, toisaalta kukapa nykyisin miekan ottaisi juoksuhautaan :D

    Entä sitten viikinki aikanaan?

    Olosuhteet Pohjolassa. Nahkakypärä kuulostaa luontevalta, tai turkispäähine. Jo käytännön syistä. Tuuli on usein viileä, talvet kylmiä. Lämmin säältä suojaava varustus varmasti on ollut tärkeämpi, ja hyvä kilpi sekä miekka tai edes petosauva, kuin kypärä.

    Ihminen ei ole muuttunut juuri mitenkään vuosituhansien aikana, joten siinä valossa ajatellen metallinen kypärä kuulostaa romantisoidulta tarinan värittämiseltä.

    Mikä sitten on ollut kypärän saatavuus? Varmastikin joillakin on ollut varaa hankkia tai teettää sellainen. Psykologinen merkitys sillä varmasti on ollut.

    Tarinoissa kuulee sotajoukkojen rantautuneen miekkoineen, kilpineen ja kypärineen.

    Mutta miksi kypärää ei sitten löydy haudasta jos löytyy miekka? Se tosiaan viittaa siihen ettei kypäriä ollutkaan, ainakaan metallisia.

    Toisaalta, kuinka paljon kypäriä ikinä on maailmassa ollutkaan, missä ne ovat nyt? Eihän ne kaikki kaikkien aikojen kypärät ole ilmaankaan voineet haihtua.

    Ehkä todella sepät ovat takoneet niistä uusia esineitä, jonka vuoksi niitä ei ole löydetty eikä ehkä milloinkaan löydetäkään.

    VastaaPoista