keskiviikko 19. elokuuta 2015

Ääniä kivikaudelta

Viime viikon tiistaina 11.8. kuultiin Turun vanhan raatihuoneen kellarissa kummia. Holvien katveessa kellarin kosteassa pimeydessä kaikui kivikausi.

Kyseessä oli Aboagora-symposiumiin liittyvä äänitaiteilija Juha Valkeapään ja musiikkitieteilijä-arkeologi Riitta Rainion kolmiosainen ääni-installaatio Luutarha (Bone Garden), joka ammensi nuoremman kivikauden Gotlannin rantakalmistojen äänimaailmasta. Installaatio pohjasi suoraan Rainion Akatemia-rahoitteeseen post-doc-projektiin "Äänellinen kulttuuri Pohjois-Euroopan kivikautisilla asuinpaikoilla, kalliomaalauksilla ja kalmistoissa". Rainio on väitellyt musiikkitieteestä ansiokkaalla tutkimuksellaan Suomen rautakauden kulkusten äänimaailmasta, joten tiedettä ja taidetta yhdistävällä installaatiolla oli vankka pohja.

Kun kellariin laskeutui, laskeutui pimeään. Tulijaa tervehti kovaääninen meren ääni: aallot löivät rantaan ja lokit huusivat. Tämä oli teoksen ensimmäinen osa. Toisessa osassa Riitta esitteli hammasvöitä ja pohti vaatteista lähteneen kilinän merkitystä kivikauden ihmisille. Gotlannin kalmistoihin haudatuilla vainajilla saattaa olla vaatteissaan satoja eläinten hampaita, joista on liikkuessa lähtenyt melkoinen kilinä. Selvästikään vainajien ei ajateltu makaavan haudoissa paikallaan.

Hammasvöitä ja muita kivikauden killuttimia. Ilari Aalto.

Installaatio huipentui kolmannessa huoneessa olevaan moniaistiseen "tuonelan käytävään". Laudoista rakennetun käytävän katosta riippui eläinten luita ja sulkia, lattiana oli hiekkaa ja pyöreitä rantakiviä. Juha kehotti kulkemaan läpi avojaloin, ja kokemus oli yllättävän voimakas: meren pauhu, jaloissa liikkuva ranta ja lattialle levitetyn merilevän tuoksu veivät pimeässä herkistyneen mielen ajattomalle rannalle. Kalisevat luut veivät ajatukset toiseen maailmaan.

Kokonaisuutena installaatio oli mielenkiintoinen kädenojennus vuosituhanten yli. Tekijäpari oli nähnyt vaivaa ja käyttänyt paljon aikaa luuasusteiden askarteluun. Tekijöiden kanssa oli ilo keskustella äänistä ja arkeologiasta, ja takaisin päivänvaloon astellessa tunsi kokeneensa jotakin epätavallista. Jos kuitenkin jotain jäi installaatiosta kaipaamaan, niin ihmisen ja ihmistoiminnan ääniä. Nyt kivikauden vaatteiden kantajat jäivät hiljaisiksi, ja vain hammasriipukset kolisivat.

Aboagoran Floating Platforms -hankkeesta löytyy lisää täältä.
 
Luutarha-installaation valmistelupäiväkirja löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti