tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kissa pääsi kasaan yli 400 vuoden jälkeen

Joskus 1500-luvulla eli ja kuoli turkulainen maatiaiskissa. Joko kissa kuoli suuren kivitalon kellariin, tai sitten tämän jäänteet viskattiin sinne tunkiomaan sekaan. Niin tai näin, kellarin katon sortuessa tulipalossa kissan luut levisivät ympäri huonetta vuosisadoiksi.

Kissa ja koira 1400-luvun lopun ranskalaisesta
käsikirjoituksesta. Wikimedia Commons.

Kävin ensimmäisen kerran Aboa Vetus & Ars Nova -museossa pienenä poikana museon auettua 1995. Mieleeni jäi muutama asia, kuten ihmeelliset rauniot, kolikon lyöminen ja kissan luuranko. Kissan tarina oli mielenkiintoinen. Se oli kaivauksissa löytynyt maalla täytetyn kellarin portailta. Haaveilin, että jonain päivänä saisin tehdä samanlaisen löydön. En usko että aavistin ollenkaan, että pääsisin seitsemäntoista vuotta myöhemmin kaivamaan aivan samaa kellaria. Vielä vähemmän arvasin, että pääsisin löytämään sieltä oman kissani!

Jo viime vuoden kaivauksissa löytyi kaksi kissan raajaa, luultavasti eri kissoista. Silloin uskoin niiden olevan 1600-luvulta, mutta yhä vahvemmin alkaa näyttää, että kaivamani kellari on täytetty jo 1500-luvun puolella. Kun muutama viikko sitten alkoi löytyä lisää kissan luita, oletin niiden kuuluvan viimevuotisille yksilöille. Olin kuitenkin väärässä.

Ensin tuli olkalapa, mikä varoitti jo lisää olevan tulossa. Ei mennyt montakaan lastanvetoa, kun maasta pongahtivat esiin kissan takajalan varvasluut. Hieman kyllä kummastutti, että lapaluun vierestä löytyi takajalka eikä etujalka, kuten olisi voinut olettaa. Mutta sama jatkui: puolen metrin päästä takajalasta löytyi etujalka, ja samalla etäisyydellä tästä taas toinen, pudonneen tiilen katkaisema takajalka. Kissa oli täysin levällään.

Kissan takajalka tulee näkyviin. Ilari Aalto.

Hmm, takajalka on hieman levällään.

Kun ensimmäiset jalkaluut löytyivät, sain minua tarkkasilmäisemmän
Elinan auttamaan kaivamisessa. En varmaan olisi saanut kaikkia kynsiluita
talteen itse. Ilari Aalto.

Etujalan luut olivat yhdessä nipussa. Ilari Aalto.

Kolmen viikon jälkeen kissa alkoi olla hyvin kasassa. Häntä, lantio ja selkäranka löytyivät melkein yhdessä nipussa läheltä toisiaan. Järkeilin, että kissan pää olisi varmaan ehjän selkärangan päässä. Sitä ei kuitenkaan löytynyt. Niinpä minulla oli esiteltävänä vain päätön kissa.

Eilen sitten tyypilliseen tapaan olin siivoamassa kaivauskuoppaani ennen kuin lähdin kotiin. Olin paljastanut jo jonkinlaisen alan kellarin mukulakivilattiaa, ja ajattelin vielä kaivaa pari ämpäriä täyteen. Silmääni osui mukulakiven näköinen kivi, jota hämmästelin vähän, koska se oli selvästi muutaman sentin esiinkaivamaani lattiaa ylempänä. Se oli omituisen symmetrinen, ja äkkiä tajusin ilokseni katsovani etsimääni kissan kalloa. Se oli vain aivan eri paikassa kuin kuvittelin, taas melkein puolen metrin päässä kissan muista jäänteistä ja yli metrin päässä selkärangan löytöpaikasta.

Sieltähän se pilkistää! Ilari Aalto.

Päivä meni siis ylitöiksi, enhän mitenkään voinut jättää kalloa odottamaan kuoppaan. Vaihdoin kaivauslastan pensseliin ja jäätelötikkuun ja kaivoin hauraan, mutta hyväkuntoisen kallon esiin.

Pikku hiljaa... Ilari Aalto.

Esillä on! Aivan lattiakiveyksen päällä. Ilari Aalto.

Kallo sai levätä yön yli rauhassa toimistossa ennen kuin ryhdyin putsaamaan sitä. Maa-aines piti kalloa kasassa, joten putsatessa sai olla varovainen.

Putsaaminen tapahtui huipputeknisillä työkaluilla. Ilari Aalto.

Tässä lopputulos, tadaa:

Siisti kallo. Ilari Aalto.

Kun maa-aineksen otti pois, eivät leukaluut enää pysyneet yhdessä ja hampaat alkoivat varista. Se on kuitenkin korjattavissa, ja muuten pääkallo on täydellisessä kunnossa, mikä on ihme ottaen huomioon kissan luut levittäneen sortuman.

Kissa on siis jo melkein kasassa. Enää puuttuu suurin osa kylkiluista ja muutama sormiluu, jotka toivon mukaan löytyvät seuloessa. Ihan tunistettava eläin tämä kuitenkin on, ja paljon ehjempi kuin museon klassikkokissa, joka minua pikkupoikana ihmetytti.

Melkein kokonainen kissa! Ilari Aalto.

15 kommenttia:

  1. Hienoa, kun lapsuuden haave toteutuu. :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa että kissan löytymistä pidetään yhtä arvokkaana kuin muitakin arkeologisia löytöjä.

    VastaaPoista
  3. Tää on WAU! eiku MAU! - juttu!
    Nyt, Ilari, kotiin elävä kissa ;) niin me aCat & liCat sponssaamme lelut :))
    fb: kissoille ja kissaihmisille

    VastaaPoista
  4. Hienoa lukea että unelmat käyvät toteen.. Sama paikka, todennäköisesti sama vuosi ja samat ajatukset kun siellä täältä joensuusta lapsena kävin :) kolikkokin on vielä tallella! Harvat pääsevät toteuttamaan unelma-ammattiaan :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä turkulaisetkin voisivat pikkuhiljaa ottaa ammattimaiset termit käyttöön ja puhua muinaisjäännöksistä. Kissan jäännökset löytyivät, eivät kissan jäänteet. Se että sanat muistuttavat toisiaan, ei tarkoita, että ne tarkoittaisivat samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein, itsenikin edustama turkulainen traditio on omituinen. Mutta ei kai kukaan muinaisjäänteistä puhu?

      Poista
  6. Tulin tsekkaa blogi IS:n jutun mukaan. Hienoa että kiinnostusta riittää tavallisiinkin asioihin... Saattaapi olla että susta on kohta juttu Etelä-Suomen Sanomissa ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kissatarinasta, tämä oli kiva :)

    VastaaPoista
  8. Kovasti haluttaisi tietää onko 1500-luvun ja nykykissan välillä selviä eroja? Ovatko suomalaiset maatiaiskissat muuttuneet vuosisatojen saatossa ja miten? Onko esimerkiksi koossa tai pään muodossa tapahtunut muutoksia? Eläinlääkärit!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat asiat kiinnostaisivat minuakin, ja siksi tällaisilla löydöillä voi olla merkitystä. Joissakin kesytetyissä eläimissä (mm. lampaat ja sika) on tapahtunut huomattavia muutoksia keskiajan jälkeen, mutta kissat ovat ymmärtääkseni pysyneet hyvin samanlaisina. Tähän voisi varmasti joku osteologi (luututkija) vastata paremmin.

      Poista
  9. Yksi muinainen sukulaiseni opiskeli ja väitteli oikeustieteen tohtoriksi Åbo Akademiista 1650, liekö joskus kohdannut blogissa mainitut kissat krouvista tullessaan tai muuten hortoiltuaan akateemisessa hönössä kaupungilla. Mene ja tiedä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska ajatus. Ainakin sukulaisesi on varmasti nähnyt rakennuksen josta kissat löytyivät.

      Poista
  10. Moikka! Satutko tietämään tarkemmin paikan, josta on tehty Suomen vanhin kissalöytö? Paikka on kuulemma Hämeenlinnan lähellä sijaitsevasta esikristillisestä kalmistosta. Viikinkiaikainen pyhä hautapaikka on ollut käytössä 800–1050 jKr. Muuta tietoa en ole löytänyt, ainoa ajantasainen käsikirjani kotona on Muinaisuutemme jäljet eikä siinäkään ole tarkempaa tietoa...mutta sinun kätesi ulottuvillaa saattaa olla parempaa tietoa :-) t. Ari K, "Kauriala"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Ari! Kiitos kysymyksestä. Enpä osaa sanoa mistä vanhimmat kissanluut Suomessa on löydetty, mutta ajat varmasti takaa Hämeenlinnan Riihimäen viikinkiaikaista polttokenttäkalmistoa (Pälkäneentien varressa Hattulaan mennessä, tarkemmat tiedot muinaisjäännösrekisterissä). Sieltä on löytynyt yksi viikinkiaikainen kissan luu. Kyseinen muinaisjäännös on erittäin kiinnostava, koska samalla alueella on merkkejä polttokenttäkalmistosta, uhriröykkiöistä ja viikinkiaikaisesta asuinpaikasta. Rautakautisia kissanluita on myös Laitilan Vainionmäeltä ja Ahvenanmaalta.

      Poista
  11. Tuo Riihimäki se on! Kiitos ja hienoa uutta vuotta :-)

    VastaaPoista