maanantai 8. lokakuuta 2012

Kuulumisia Vanhasta Turusta

Sitä mukaa kun ilmat viilenevät ja muuttuvat sateisemmiksi, olen entistä tyytyväisempi että saan suorittaa kaivauksia sisätiloissa. Viime aikoina minulla tosin on ollut kädet täynnä muuta työtä kuin kaivamista: näyttelynrakennus ja tulevan aarrenäyttelyn taustatyö ovat ottaneet aikansa.

Holvinkanta ennen tuoreinta käsittelyä. Kuva: I.A.

Kuopassa olen rakennuskonservaattorin vierailun jälkeen keskittynyt jatkamaan jo osittain puretun holvin purkamista. Työtä vaikeuttaa se, ettei holvi tunnu paikoitellen olevan missään kiinni. Turvakengistä osaa olla kiitollinen. Jos joku ihmettelee miksi me oikein puramme keskiaikaista rakennusjäännettä, löytyy syy kaiken katoavaisuudesta: holvin tukirakenteet ovat pettäneet, ja on parempi purkaa se hallitusti ja dokumentoida kaikki mahdollinen tieto sen sijaan, että antaisimme holvin sortua itsekseen – minkä se väistämättä tekisi.

Tiiliholvin R26 alainen profiili. Kuva: I.A.
Holvin kivirakenne paikoillaan... Kuva: I.A.
...ja purettuna. Kuva: I.A.

Yksi järisyttävä havainto joka holvia purkiessa ilmeni, oli että kellarin lounaispuoleinen mahdollinen kujanpätkä onkin kiviholvi, jonka alla on kaiken lisäksi tyhjää. Kun valaisimme tyhjyyteen, löysimme jotain minkä sijaintia olimme koko kesän ihmetelleet: talon lounaisseinän. Se oli tismalleen siellä missä kuuluukin, mutta kysymys on, miksi tiiliholvi ei ole kattanut koko kellaria? Miksi kellarin loppuosa on katettu hieman tiiliholvia matalammalla olevalla kiviholvilla? Vastaus piilee varmaan eurooppalaisessa (tarkemmin sanoen saksalaisessa) vertailuaineistossa.

"Ja kun tuijotat pitkään tyhjyyteen, katsoo tyhjyys myös sinuun,"
sanoi Nietzsche. Kuva: I.A.
 Vielä yhden huomion voisin tehdä: jokunen viikko takaperin huomasin ohuen palokerroksen todella kattavan koko kellarin ja näkyvän sen seinissäkin. Kellari on siis ollut jo osittain täytetty, kun jotakin on palanut, todennäköisesti vuoden 1656 suuressa kaupunkipalossa. Siinä on jo yksi tulos! Huomionarvoista kyllä, hiiltyneet tekstiililöytömme ovat tästä kerroksesta peräisin.

Väliseinän alaosassa näkyy selkeä palojälki. Kuva: I.A.

1 kommentti: