lauantai 1. tammikuuta 2011

Vuoden kymmenen suurinta löytöä ja uutisia Amerikasta

Vuosi 2010 oli ja meni, ja Archaeology Magazine julkaisi nettisivuillaan perinteiseen malliin kymmenen merkittävintä viime vuoden aikana tehtyä löytöä. Mukana joukossa on ansaitusti myös ei-destruktiivinen radiohiiliajoitus, joka tullee helpottamaan esineiden ikäämistä ilman että näiden esteettisyys kärsii. Top 10 voit löytää täältä.

Rapakon takana on ollut menossa kaikenlaista kuluneen vuoden aikana, ja olen blogissani kiinnittänyt häpeällisen vähän huomiota Pohjois- ja Etelä-Amerikan tapahtumiin. Uudenvuoden kunniaksi ajattelin luoda katsauksen meren yli. Yhdysvaltalaiset ovat olleet innoissaan useamastakin vanhasta laivanraadosta, mutta Väli- ja Etelä-Amerikasta sen sijaan on tehty mielenkiintoisia esikolumbisia löytöjä.

Ehkäpä tärkeimpiä löytöjä on Guatemalasta löytynyt mayakuninkaan 1600 vuotta vanha ryöstämätön hauta. Arkeologit osasivat aavistaa jotakin erikoista, sillä kaivaessaan mayojen aurinkotemppelin jäänteitä he löysivät maahan kätkettyjä kirkkaanpunaisia astioita täynnä orgaaniseen aineeseen käärittyjä ihmissormia. Näiden alta löytyikin hautakammio, jossa vielä vuosisatojen jälkeenkin haisi mädäntyminen. Kammio oli siis tehokkaasti suljettu. Hauta oli täynnä keramiikkaa, puuta ja tekstiilejä. Vainaja oli ilmeisesti mies, mutta haudasta löytyi myös
vauvojen jäännöksiä. Vainajan asuun kuului simpukasta tehtyjä kelloja, ja ilmeisesti kädessään tällä oli ollut punaisen orgaanisen aineen peittämä rituaaliveitsi. Ei ehkä olisi kaukaa haettua ajtella sen olevan verta.

Lisää löydöstä voi lukea Discovery Newsiltä. Tietoa löytyy myös osoitteesta http://www.livescience.com/history/mayan-tomb-king-guatemala-100719.html, mutta varoitus: livescience on ilmoitettu hyökkäyssivustoksi. National Geographic on julkaissut löydöistä komean kuvasarjan.

Mayanaamio Mexico Cityn National Museum of Anthropologysta. Wikimedia.

Rikkaita hautoja on paljastunut muualtakin, kuten Perusta, mistä löytyi Huaca las Ventanasista 1200 vuotta vanha Sican-kulttuurin aatelismiehen hauta. Lootusasennossa haudatusta vainajasta voit lukea mm. täältä.

Mexico Citystä löytyi taidepalatsin putkitöiden yhteydessä viitisenkymmentä esikolumbiaanista esinettä sekä kymmenen hautaa, jotka liittyivät paikalle 1600-luvulla rakennettuun konventtiin. Esineiden joukossa oli esimerkiksi erilaisia keraamisia astioita, mortteleita ja hedelmällisyysriittiuhriin liittyviä esineitä. Osa haudoita oli peitetty laastilla, mikä vihjaa vainajien kuolleen johonkin kulkutautiin. Lisää löydöistä täällä.

Kualepin linnoituksesta (rakennettu noin 1000 jaa.) löydettiin restaurointitöiden yhteydessä muurien sisältä 79 ihmisen luut, joista vanhimmat ajoittuivat 700-luvulle. Linnoituksen rakentajat ovat ilmeisesti uudelleenhaudanneet esi-isiään linnoitukseen. Tapa oli laajalle levinnyt esikolumbiaanisena aikana. Kualepissa on lähemmäs 400 säilynyttä rakennusta, mutta Pohjois-Perussa sijaitseva kohde on hyvin vaikeasti saavutettavissa. Iso osa linnoituksesta oli romahtamisen partaalla, joten restaurointi tuli tarpeeseen. Artikkeli löydöstä täällä.

Viimeiseksi vielä iloinen osoitus arkeologian käytännön sovellutuksesta: fyysikot ovat tutkineet mayojen seinämaalausten hämmästyttävän hyvin säilynyttä sinistä maalia, ja onnistuneet kehittämään samanlaisen yhdisteen. Mayat käyttivät vuosisatoja viidakkoilmastoa kestävää väriainetta myös rituaaliesineiden ja ihmisuhrien maalaamiseen. Sateenjumala Chaakille uhratut ihmiset heitettiin syvään luonnolliseen kaivoon, jossa jumalan uskottiin asuvan. Väri kestää eroosiota, kuumuutta, valoa ja jopa vahvoja happoja. Sen koostumus selvitettiin käyttämällä röngtensäteitä. Lue lisää täältä.

Hyvää alkanutta vuotta! Toivottavasti uusi vuosi näkee paitsi uusia avartavia löytöjä, myös maailmanperintökohteiden konservoinnin tehostumisen ja arkeologian yleisen laskusuhdanteen kääntymisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti