torstai 23. syyskuuta 2010

Yhdeksäs päivä

Loppu lähestyy ja tahti oli tänään sen mukaista. Saimme keskeneräiset koekuopat kaivettua loppuun, eikä huomenna taida olla enää jäljellä kuin peittämistä. Koeoja 1:n puhtaasta hiekkamaasta ei odotetusti tullut enää löytöjä, mikä toisaalta oli helpotuskin. Kahden päivän varoitusajalla olisi tullut kiire kaivaa enempää kerroksia.

Koekuoppa 6 tehtiin eilen lupaavan näköisen painauman kohdalle, ja hautahan sieltä paljastui. Alkaa olla selvää, että hautoja on mäellä vähintään kymmeniä, eli se ei ole kalmistona ollut millään tavoin merkityksetön. Päin vastoin tämä löytö haastaa vallinnutta teoriaa Liedon Ristinpellosta jonkinlaisena alueen keskuskalmistona. Kumpikin ruumiskalmisto ajoittuu aikaan jolloin kristinusko Varsinais-Suomessa vakiintui, lähinnä ristiretkiaikaan 1050-1250.

Kun kuopat oli kaivettu loppuun, alkoi peittäminen. Koeoja 2+3:ssa emme kaivaneet hautoja pohjaan, vaan jätimme ne mahdollisesti ensi vuoden opetuskaivauksen tongittaviksi. Levitimme niiden päälle muoviharson, ja täytimme kuopan maalla. Kun turve oli paikoillaan, kuoppa olikin taas ihan koskemattoman näköinen (köh köh).

Avoin hauta, kolkkoa. Tummaksi värjäytynyt sekoittunut maa erottuu selvästi puhdasta hiekkaa vasten, vaikka auringonvalo häiritsee kuvausolosuhteita. Kuva: Ilari Aalto

Maan lapioiminen takaisin kuoppaan kävi jostakin kumman syystä paljon kaivamista rivakammin, mutta lapiota heiluttaessa tuli miettineeksi kaikenlaista. Tuntuu hassulta peittää haudat kun ne kahden viikon jälkeen löytyivät, mutta toisaalta tehtävämme olikin vain tunnistaa ne. Me teimme etsintätyön, ja ensi vuoden kaivajat saavat heti pureutua itse asiaan. Toisaalta tuli miettineeksi ihmisiä, jotka haudoissa makasivat. Heillä oli joskus elämänsä ja tarinansa, mutta nyt heistä ei ole jäljellä luun luuta, eikä kukaan muista heidän nimiään tai ulkonäköään. Ihmisolento voi todella tyystin kadota. Kaksi perhetuttua kuoli pari viikkoa sitten, ja tuntui oudolta kaivaa muinaisia hautoja auki samaan aikaan kun heitä haudattiin. Niin kai menneet polvet antavat tilaa tuleville.

Lisää arkeologeja kävi tänään ihmettelemässä kohdetta nyt kun sen merkitys on alkanut valjeta. Arkeologien lisäksi paikalle tupsahti Turun Sanomien edustajia, jotka olivat vasta samana päivänä saaneet tiedotteen yliopistolta. Lehdistö vaikutti hieman pettyneeltä tekemiimme löytöihin, mutta mainetta se on kaikki maine. Jutun voi lukea täältä.

Palanutta savea, ei keramiikkaa. Suurin osa savesta oli kuvan kaltaista muhjua, mutta komeita isojakin paloja löytyi. Kuva: I.A.

Allekirjoittaneenkin voi bongata uutiskuvasta! Minut kategorisoitiin uutisessa kaivajien sijaan mittaajiksi mutta journalismi tuntuukin olevan kuin turkkilaiset matot: joitakin virheitä pitää jättää, sillä vain Allahin työ on täydellistä. Erityisesti tämä tuntuu kuitenkin pätevän arkeologian kohdalla. Artikkelissa mm. väitetään haudoista löytyneen lähinnä saviesineiden palasia, mutta mikäli minulta ei ole mennyt jotakin pahasti ohi, kaikki löytynyt savitavara on seinätiivisteistä peräisin olevaa palanutta savea, jolla ei ole mitään tekemistä hautojen kanssa. Se on päätynyt näihin sekoitemaan mukana. Lehtikirjoitus myös juhlii sillä, että löydöt ovat lisänneet tietoamme erityisesti pronssikaudesta. Täh? Lähinnä vaikuttaa siltä, että saarekkeella ei ole ollut kovin merkittävää pronssikautista toimintaa. Taisivat lehtimiehiltä mennä metallit sekaisin.

Vaikka journalistiparkoja on aina hauska räimiä, olen ihan iloinen että he kävivät tuomassa julkisuutta kaivaukselle. Paikallishistoria kuitenkin kiinnostaa ihmisiä, ja onhan tämä jotakin muuta kuin iänikuiset kaupunkikaivaukset joista vuoden aikana on (onneksi) uutisoitu runsaasti. Samalla saa huomiota arkeologian oppiaineemme. Ei ole kerta tai kaksi, kun jonkun muun aineen opiskelija on yliopistolla hämmästynyt "täh, voiko meillä opiskella arkeologiaa?". On kai ihan ymmärrettävää, etteivät kaikki yliopistoaineet voi olla tietoisia toisistaan, mutta aina on kiva keplotella itseään vähän enemmän näkyviin.

No niin, yksi päivä enää jäljellä, eikä tekemistä näytä tällä hetkellä olevan liiaksi. Ainakaan kaivaus ei räjähdä käsiin. Säänkin puolesta voinee olla tyytyväinen, sillä ilmatieteenlaitos näyttää poistaneen sadepilvet huomisesta ennusteesta. Huh!

P.S.
Luulin että rakas Battiferro-lastani on ikuinen, mutta oranssi huomioväri sen kahvassa osoittaa jo kulumisen merkkejä. Samoin kauhua herätti kun näin oppiaineharjoittelija Tonin samanmallisen lastan. Annan kuvan puhua puolestaan:

Vanha ja uusi. Neljä kuukautta kaupunkikaivauksilla on syönyt italianolastaa. Kuva: I.A.

Seuraava kaivauspäivä
Edellinen kaivauspäivä

1 kommentti:

  1. Latasin muuten kuvan tekstiilikeramiikan palasta neljännestä kaivauspäivästä kertovaan artikkeliin. Kuvan voit nähdä myös täältä: http://3.bp.blogspot.com/_2XNYpl3pXXA/TJuHgt0rlCI/AAAAAAAAAJA/gnnqGye_8nU/s1600/tekstiilikertsu.jpg

    VastaaPoista