Ensimmäinen päivä: seikkailu alkaa – kosteasti

Tänään alkoi arkeologian toisen vuoden opiskelijoiden opetuskaivaus Kaarinan Ravattulan Ristimäessä. Seuraavan kahden viikon aikana yritän päivittäin kertoa miten kaivaus on edennyt ja mitä löytöjä on tullut vastaan. Pysykäähän kuulolla!

Mitä tutkitaan?

Kuva: Maanmittauslaitos

Kohde on pieni mäenkumpare keskellä peltoa ja suoranaista muinaisjäännöskeskittymää, aivan Turun ja Kaarinan rajalla. Kumpareen toisella laidalla on useita vajoamia, jotka saattavat olla jälkiä ruumishaudoista. Toisella puolen taas on kivikkoa, jossa voisi sijaita polttokenttäkalmisto.

Mäkeä on tutkittu hyvin vähän, mutta sen sijainti ja nimi ovat mielenkiintoiset. Turun seudulla on parikin Ristimäkeä, joissa sijaitsee rautakautinen kalmisto. Kuuluisin näistä on merovingiaikainen Turun Ristimäki I, josta on löytynyt mm. kahdeksan miekkaa ja venehautauksen jäännökset. Myös Kärsämäen (jolla sijaitsee merkittävä roomalaisaikainen kalmisto) nimi lienee väännös Ristimäkeä tarkoittavasta Korsbackenista.

Ristimäki on kuvassa vasemmalla. Oikeassa laidassa näkyy kuppikivi ja taustalla isompi Ristimäki II, jossa sijaitsee peittynyt/tuhoutunut hautaröykkiö. Kuva: Ilari Aalto

Vuoden 1998 inventoinnissa erääseen vajoamaan kaivettiin koekuoppa, josta löytyi palanutta savea ja pronssirengas, johon oli kiinnittyneenä poikkeuksellisen hyvin säilynyttä pirtanauhaa. Pirtanauhan oletetaan tulleen Suomeen vasta keskiajalla, joten tutkimamme kohde mahdollisesti kuuluu historialliseen aikaan.

Day 1


Olin aamulla pakannut kaiken mitä tarvitsisin kaivauksella, lastaa myöten. Ennen lähtöäni rukoilin hetken esivanhempia, etteivät nämä loukkaantuisi vaikka heidän tuhatvuotinen hautarauhansa saattaisikin rikkoutua.
Aamu oli kauniin autereinen, ja Aurajoen vartta Ravattulaan pyöräillessä kaikki muinaismuistot joiden ohi kuljimme herättivät tajuamaan että nyt tosiaan oltiin matkalla menneeseen.

Kaivauspaikalle saavuttuamme saimme odotella kaivausjohtajaa aika tovin, ja odottaminen tuntui turhauttavalta. Allamme oli tutkimaton mahdollinen muinaisjäännös, mutta emme voineet tehdä mitään.



Tutkittava alue oli pahasti metsittynyt, joten kun henkilökuntakin oli paikalla, pääsimme ensitöiksemme savottahommiin. Vesakko sai yllättävän pian kyytiä sahoilla, kirveillä ja oksasaksilla, ja maastosta alkoi selkeämmin erottaa niitä paljonpuhuttuja painaumia.

Vanhemmat opiskelijat olivat ystävällisesti jo muutama päivä aiemmin käyneet paaluttamassa paikan ja luomassa sinne koordinaatiston, johon kaivettavat alueet sitten sidotaan. Niinpä saatoimme puustoa raivattuamme lähteä pintaturpeen poistoon. Hiekkainen maa oli helppoa kaivaa, mutta heti turpeen alla risteili tiheä juuristo, joka hidasti touhua huomattavasti. Sade ja ruokatauko keskeyttivät puuhamme pariin otteeseen, mutta lopulta saimme hiekkamaan esille. Metallinpaljastin oli pitänyt koeojassa lupaavia ääniä, joten kenties se ei osunut aivan harhaan. Sen, pitääkö polttokenttäkalmistoteoria paikkansa, saamme kuitenkin selville vasta huomenna. Sade yltyi kaatosateeksi ja koeoja muuttui uima-altaaksi, joten jouduimme lopettamaan kaivaukset jo kello kahden maissa odoteltuamme sateen laantumista hyvän tovin. Lienee sanomattakin selvää että sade lakkasi saman tien kun olimme saaneet tavarat kasaan.

Arkeologia – hyvä ammatti kaloille. Kuva: Ilari Aalto.

...vaan kuinkas sitten kävikään?

Seuraava kaivauspäivä