Neljäs päivä

Eli kuinka vanhentua parituhatta vuotta yhdellä lastanvedolla
Eilen illalla oli yliopistolla uusien opiskelijoiden kastajaiset, joissa nämä initioitiin opiskelijayhteisön täysiksi jäseniksi. Ilta siis venähti monella kaivajalla pitkäksi, ja väistämättä jatkopaikassa keskustelu siirtyi arkeologien kesken salaperäiseen Ristimäkeen. Ehdotuksia sen luonteesta tuli jos jonkinlaisia: onko se hevosten taukopaikka, rautakautinen ja/tai keskiaikainen kylä vai kalmisto? Joku heitti hullunkurisen ehdotuksen että se voisi olla jopa pronssikautinen asuinpaikka. Heh heh.

Tänään ei naurattanut, kun saimme klassisen esimerkin kuinka yksi ainoa löytö voi muuttaa ajatuksemme täysin. Luulimme tutkivamme myöhäisrautakautista tai varhaiskeskiaikaista kohdetta, mutta tänään iltapäivällä maan alta paljastui suuri pala pronssikautista tekstiilikeramiikkaa. Kohde vanheni siis yhdellä lastanvedolla tuhat ellei parikin tuhatta vuotta! Pronssikauden (Suomessa 1700-500 eaa.) loppupuolella Ristimäen on täytynyt olla merestä pilkistävä saari, mutta kohteen uusi ajoitus on todella mielenkiintoinen. Suomen pronssikausi on yksi iso kysymysmerkki: meiltä tunnetaan vain puolitoista sataa pronssiesinettä koko aikakaudelta, useita hautaröykkiöitä ja asumuksia vain pari.
Keramiikanpala itse on koristeltu painamalla kangasta kosteaa savea vasten, ja kuviointi näkyi edelleen erinomaisesti. Palasen sisäpuoli oli pikimusta, ja siinä saattoi hyvinkin olla karstaa ruuanlaiton jäljiltä.

Romanialaisia pronssikautisia pronssiesineitä, hyvin samanlaisia kuin suomalaiset vastineensa. Näitä kaivaukselta odotellessa. Wikimedia Commons.

Emme avanneet tänään uusia kaivantoja, vaan keskityimme kaivamaan vanhoja syvemmälle. Sain vähän vaihtelua ranteen rasitukseen auttamalla maastonmuotojen kartoituksessa. Heiluin siis prismasauvan varressa erään vanhemman opiskelijan mitatessa koordinaatteja takymetrilla. Melkein koko kesän olin tehnyt samaa Aboa Vetuksessa, mutta parin metrin etäisyys siistissä sisätilassa ei juuri ole verrattavissa pitempiin välimatkoihin umpimetsässä.

Keskipäivän ruokatunnilla iski valtava kaatosade, jonka jälkeen sää pysyi epävakaana. Iltapäiväisen keramiikkalöydön jälkeen tuskin malttoi kuitenkaan lopettaa kun tahtoi vain löytää lisää. Kuten Henkka-amanuenssi sanoi, jos kerran löytyi yksi ruukunpala, täytyy löydettävää olla enemmänkin. Pronssiesineitä tuskin tulee kuitenkaan vastaan, koska nimestään huolimatta pronssikaudella ne ovat olleet todella harvinaisia. Jos jakaa Suomesta tunnetut löydöt tasaisesti pronssikauden koko keston mukaan, jää esineitä hädin tuskin kymmenen vuosisataa kohti.

Kaivauksella tapahtuu kaikkialla jotakin siihen tahtiin että kaivajan näkökulmasta alkaa olla vaikeaa hahmottaa kokonaiskuvaa. Ehkä huomenna pitäisi jo ottaa muistiinpanovälineet mukaan ja kirjata kaikki ylös. Joka tapauksessa melkein kaikista kaivannoista alkoi ilmestyä palanutta savea ja kuumuudessa olleita kiviä, mikä kertoo siitä että paikalla on sijainnut rakennus joka on palanut. Koeoja 1:n kivirakenteet puolestaan vaikuttaisivat olevan paalunpaikkoja. Uuden yllättävän ajoituksen vuoksi voisi varovasti ajatella talon olevan pronssikaudelta, mutta tämä toivottavasti varmistuu lähipäivinä.

Painaumien halki laajennetusta koeojasta löytyi taas yksi rautanaula, mutta nehän nyt ovatkin jo vanha juttu. Vähäisistä löytömääristä huolimatta on selvää, että kohde on moniperiodinen, kuten sen sijaintipaikalla odottaa sopiikin. Jos edes yhden aikakauden toiminnasta mäellä saisi jonkinlaisen kokonaiskuvan, voisi syystä taputtaa itseään selkään. Mutta tutkimukset jatkuvat näissä uusissa yllättävissä tunnelmissa, toivottavasti maan alta nousee lähipäivinä lisää pronssikautta!

Kuulu tekstiilikeramiikan pala. Keskellä on mahdollisesti jyvän jättämä painauma. Kuva: Ilari Aalto


P.S. Olen melko varma että eräs tekstiilikeramiikan löytäjä tulee mainitsemaan löydöstään vielä pariin kertaan.

Seuraava kaivauspäivä
Edellinen kaivauspäivä