Hyvää Pyhän Helenan päivää!

Tänään 21.5. on suomalaisessa nimikalenterissa Konstan nimipäivä, mutta ortodoksit viettävät tänään Pyhän keisari Konstantinuksen ja tämän äidin Pyhän keisarinna Helenan muistopäivää. Katolinen kirkko juhlii tänään pelkkää Konstantinusta, ja Helenaa vasta 18.8. Meitä muinaistutkijoita päivä koskettaa sen tähden, että Helena sattuu olemaan arkeologien suojeluspyhimys.

Pyhän Helenan kunniaksi julkaisen tässä hieman lyhennetyn version Arkeologia Nyt! -lehteen (2/2012) kirjoittamastani artikkelista Pyhä Helena - arkeologien suojelija. 
 

Pyhä Helena, arkeologien suojelija

Helena Konstantinopolilainen on katolilaisuudessa valikoitunut arkeologian suojelijaksi selkeästä syystä: hän suoritti legendan mukaan kaivauksia Palestiinassa 300-luvun alkupuolella etsiäkseen kristinuskon reliikkejä. Pyhän Haudan ohella keisarinnan tärkeimmäksi löydöksi on laskettu ennen kaikkea Tosi Ristin, Jeesus Nasaretilaisen teloitusvälineen, löytäminen – inventio crucis.

Tarina Kristuksen ristin löytämisestä on myöhäisantiikin tunnetuimpia ihmekertomuksia. Tarinan myötä Helenasta tuli suosittu esimerkki hyveellisestä naispuoleisesta hallitsijasta, jota kunnioitettiin ja kunnioitetaan niin itäisessä kuin läntisessä kirkossa. Tarina on innoittanut taiteilijoita antiikin ajoista renessanssiin. Tunnetuimpiin kuvauksiin ristin löytämisestä kuuluu italialaisen Piero della Francescan kuvasarja 1400-luvulta Arezzon Pyhän Franciskuksen kirkossa Italiassa. 

Tosi Ristin löytäminen ja tunnistaminen. Piero della Francesca, Arezzon Pyhän
Franciskuksen kirkko. Wikimedia Commons.

Sama aihe on päätynyt Suomenkin kirkkoihin, missä hienoin esimerkki on Hattulan Pyhän Ristin kirkon runkohuoneen keskellä kertomus kirkon nimikkopyhäinjäännöksen etsimisestä, löytämisestä ja aidoksi paljastamisesta. Myös Turun tuomiokirkon Agricolan kuorin (ent. Ristinkuori) ulkoseinässä ikkunan vasemmalla puolella on maalaus kruunupäisestä Helenasta yllään musta viitta ja kädessään Tosi Risti. Toisin kuin itäisessä kirkkotaiteessa, jossa Helena usein kuvataan poikansa keisari Konstantinus Suuren rinnalla, on hänet lännessä usein kuvattu yksinään.

Tärkein tietolähde keisarinnan elämästä on Helenan aikalaisen Eusebius Kesarealaisen kirjoittama Vita Constantini, Konstantinuksen elämä, jonka kirjoittaja ei kuitenkaan mainitse Tosi Ristin löytämistä. Helenan suurimpana saavutuksena pidetäänkin siis löytöä jota hän ei ilmeisesti koskaan tehnyt. Lähemmin tarkasteltuna hänen koko ”pyhiinvaellukselleen” itäisiin provinsseihin on muutenkin löydettävissä paljon maallisempia tavoitteita kuin Eusebius antaa ymmärtää. Mutta kuka loppujen lopuksi oli tämä nainen, joka korotettiin arkeologien suojelijaksi?

Ryysyistä keisarilliseen purppuraan

Helenan alkuperästä tiedetään vähän, mutta hänen oletetaan syntyneen vuoden 248 jaa. tienoilla Drepanumin kaupungissa Bithynian provinssissa Vähässä-Aasiassa. Muiksi synnyinkaupungeiksi on ehdotettu muun muassa Trieriä Saksassa ja Colchesteria Englannissa. Helenan alkuperän arvellaan yhtä kaikki olleen alhainen; hän työskenteli nuorena naisena majatalossa, kenties prostituoituna. Tästä huolimatta Helena sotkeutui Rooman valtakuvioihin olemalla suhteessa tulevan keisarin Constantius I Chloruksen kanssa. Ei tiedetä tarkalleen kuinka he tapasivat tai kauanko he olivat yhdessä. Parille syntyi kuitenkin vuosien 272–274 välillä poika Konstantinus, myöhemmin Suuri, jolla oli suuri merkitys Rooman tulevalle historialle.

Joskus ennen vuotta 289 Constantius erosi Helenasta mennäkseen naimisiin keisari Maximianuksen tyttären Theodoran kanssa, epäilemättä periäkseen keisarikunnan. Samalla Helena muutti poikansa kanssa Maximianuksen kanssahallitsijakseen nimittäneen keisari Diocletianuksen hoviin Nicomediaan. Tämä varmasti lähensi äitiä ja poikaa, joiden välit pysyivät aina hyvin sydämellisinä.

Pyhän Helenan ikoni Moskovassa.
Wikimedia Commons.

Constantiuksen äkisti kuoltua Britanniassa vuonna 306 julistettiin Konstantinus Suuri keisariksi, mikä johti myös Helenan palaamiseen keisarilliseen hoviin. Ratkaiseva käänne sekä Konstantinuksen että Helenan kannalta oli Konstantinuksen voitto vastustajastaan Maxentiuksesta legendaarisessa Mulviuksen sillan taistelussa vuonna 312. Konstantinuksen kerrotaan tuolloin nähneen taivaalla ”Jumalan merkin” ja kuulleen sanat ”tässä merkissä olet voittava”. Voitto teki Konstantinuksesta ainoan keisarin Rooman imperiumin länsipuolella, ja toimi myös työkaluna politiikassa, jossa Konstantinus hyödynsi kristinuskon organisaatiota valtakunnan yhdistämiseksi. Helena julistettiin vuonna 324 Augustaksi, kunnianarvoisaksi keisarinnaksi, ja hänesta alettiin propagoida kuvaa hallitsijasuvun kantaäitinä.

Rooma koki suuren aatteellisen muutoksen, kun vuonna 313 Milanon ediktissä valtakunnan kaksi tuolloin jäljellä ollutta keisaria, Konstantinus ja Licinius, tekivät kristinuskosta sallitun uskonnon. Vuonna 325 Konstantinus jatkoi politiikkaansa ja kutsui kokoon Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen, jossa käytännössä päätettiin kristinuskon tärkeimmistä opinkappaleista. Helena itse lienee kääntynyt kristityksi Mulviuksen sillan taistelun aikoihin.

Tosi Ristin jäljillä

Pyhäinjäännösmetsästyksellään vuosina 326–328 iäkäs keisarinna perusti ison liudan luostareita ja kirkkoja. Tunnetuimpien joukossa ovat Pyhän Katariinan luostari Siinailla, Pyhän Haudan kirkko Jerusalemissa ja Kristuksen syntymän kirkko Betlehemissä. Myöhempi tutkimus on kuitenkin suhtautunut kriittisesti retken uskonnolliseen luonteeseen: pyhiinvaelluksen ideologia ei vielä ollut vakiintunut, ja Helenalla oli kaikki syy Augustan auktoriteetillaan rauhoittaa itäisten provinssien Konstantinuksen vastaisia mielipiteitä. Uusien kirkkojen perustaminen palveli myös keisarin politiikkaa vakiinnuttaa kristinusko koko valtakunnassa, ja ilmeisesti keisarin suunnitelmiin kuului myös muovata Palestiinasta Pyhä maa, tulevan valtionuskonnon keskus. Yksi matkan syistä saattoi liittyä myös keisariperheen sisäiseen katastrofiin: Konstantinus tapatutti suositun poikansa Crispuksen ja vaimonsa Faustan vuonna 326 epäselvistä syistä, ja voi olla että Helenalla oli osansa tapahtumissa.

Venäläinen Tosi Ristin ikoni vuodela 1662.
Wikimedia Commons.

Jerusalem oli Helenan idänmatkan aikaan vielä palautumassa keisari Hadrianuksen vuonna 135 aiheuttamasta tuhosta, joten on suorastaan arveluttavaa miten helposti Pyhä Hauta löytyi raunioituneen kaupungin ja Venuksen temppelin alta. Vaikka varhaisin aikalaislähde Eusebius ei mainitse Tosi Ristin löytymistä, on tarina ilmeisesti ollut laajalle levinnyt jo 400-luvulla, jolloin siitä oli olemassa kolme legendaversiota: Helenan legenda, Protoniken legenda ja Juudas Kyriakoksen legenda. Kertomus Helenan löydöstä muodostaakin yhden tärkeimmistä kristinuskon varhaisista myyteistä. Vielä 300-luvulla löytöä ei kuitenkaan laitettu hänen nimiinsä, vaan esimerkiksi Jerusalemin piispa Kyrillos kertoo ristin löytyneen vain Konstantinuksen aikana. Tämän maininnan aikaan vuonna 351 risti oli ainakin jo fyysisesti läsnä.

Lännessä tarinan keisarinnan osuudesta kristinuskon tärkeimmän reliikin löytymisessä teki kuolemattomaksi ennen kaikkea vuoden 1260 tienoilla koottu Legenda aurea. Niin tämän kuin myöhäisantiikin toisintojenkin mukaan Helena löysi paitsi Jeesuksen haudan, myös kolme ristiä, ristiinnaulitsemisessa käytetyt naulat sekä kyltin (titulus), jossa oli evankeliumien mainitsema lyhenne INRI. Kertomusten mukaan Jeesuksen murhaajiksi ymmärretyt juutalaiset olivat tarkoituksella kätkeneet ristin ja muut reliikit, jotteivät Jeesuksen seuraajat alkaisi kunnioittaa niitä. Tarinoiden mukaan Helena kuulusteli Juudas-nimistä juutalaista miestä, joka paljasti ristien kätköpaikkana olevan kaivon ja tietenkin kääntyi kristityksi. Hänestä tuli myöhemmin marttyyripatriarkka Kyriakos.

Tarinat kertovat, ettei Helena kuitenkaan ollut täysin kritiikitön löytönsä suhteen, vaan suoritti kokeen selvittääkseen, mikä kolmesta rististä on se oikea. Eri versioiden mukaan tämä selvitettiin koskettamalla joko sairasta naista tai peräti kuollutta miestä kaikilla risteillä vuoron perään, ja kun tämä virkosi viimeisen ristin kosketuksesta, ei ollut epäselvää mikä näistä oli oikea reliikki.

Jo varhaisessa vaiheessa Tosi Ristin kappaleet levisivät ympäri maailmaa. Kyrillos mainitsee vuonna 348 kuinka ”koko maa on täynnä Kristuksen ristin pyhäinjäännöksiä”. Osa rististä päätyi Konstantinopoliin, missä se sai olla rauhassa vuoteen 1204 asti. Tuolloin ristiretkeläiset ryöstivät kaupungin taideaarteet ja reliikit, ja pyhäinjäännökset levisivät ympäri Eurooppaa, Tosi Risti mukaan lukien. Ainakin yksi ristin kappale (tai sellaiseksi uskottu) päätyi Suomeen asti, Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon.

Myytti ja tosi

Kriittisesti tarkasteltuna tuntuu epäilyttävältä, että kukaan olisi Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen nähnyt tärkeäksi tehdä teloitusvälineelle yhtään mitään. Vaatisi myös pienimuotoisen ihmeen, että risti kolmesataa vuotta maan alla lojuttuaan olisi ollut iskemättömässä kunnossa. Pyhimystarinoissa logiikalla ei kuitenkaan usein ole sijaa – oikeastaan niiden tarkasteleminen rationaalisin silmälasein menee aiheen ohi, sillä tärkeintä ei keskiajan ihmiselle ollut tarinoiden todenmukaisuus, vaan niiden kuvastama jumalallinen maailma. Totta kai koko kristillisen pelastushistorian tärkeimmän työkalun, ristin, oli oltava jotakin erikoislaatuista, jota normaalit luonnonprosessit eivät koskeneet.

Helenan pään reliikki Trierissä.
Wikimedia Commons.

Historiallisen Helenan tarina päättyi varsin pian hänen idänretkensä jälkeen. Hän kuoli vuonna 330 noin kahdeksankymmenen ikäisenä ja haudattiin edelleen jäljellä olevaan mausoleumiin Roomaan. Keskiajalla hänenkin reliikkinsä päätyivät ympäri Eurooppaa, ja esimerkiksi keisarinnan päätä säilytetään Trierin katedraalissa Saksassa.

Helena eli aikana, jolloin tieteellisestä arkeologiasta ei oltu kuultukaan. Hänen kaivauksiaan ohjasivat aivan muut motiivit kuin nykyarkeologeja, vaikka politiikan sekaantuminen arkeologiaan ei nykyajallekaan ole täysin vieras ilmiö. Silti näin sekulaarissakin maailmassa on hauska ajatella, että joku tuonpuoleinen voima on kallistanut katseensa nimenomaan muinaistutkimuksen puoleen. Helena kiehtoo kahdella tavalla, jotka ovat toisistaan erottamattomia: vaikutusvaltaisena historian hahmona, ja myyttisenä pyhimyksenä.

Internet-lähteet:

Wikipedia – The Free Encyclopedia: True Cross

Eusebius Kesarealainen: The Life of the Blessed Emperor Constantine.

Kirjallisuus:

Drijvers, J.W. 2000: Evelyn Waugh, Helena and the True Cross. Classics Ireland 7. 25–50

Drijvers, J.W. 2011: Helena Augusta: Cross and Myth. Some new Reflections. Millennium 8. Yearbook on the Culture and History of the First Millennium C.E. 125–174

Herbermann, C., & Grupp, G. 1908: Constantine the Great. Catholic Encyclopedia.

Kirsch, J.P. 1910: St. Helena. Catholic Encyclopedia.

Litzen, V. 2009: Tie Nikeaan : roomalaisten ja kristittyjen yhteinen matka ajanlaskumme alusta valtiokirkon syntyyn. Kirja-Aurora, 2009.