Pyhän Helenan kunniaksi julkaisen tässä hieman lyhennetyn version Arkeologia Nyt! -lehteen (2/2012) kirjoittamastani artikkelista Pyhä Helena - arkeologien suojelija.
Pyhä Helena,
arkeologien suojelija
Helena Konstantinopolilainen on katolilaisuudessa valikoitunut arkeologian suojelijaksi selkeästä syystä: hän
suoritti legendan mukaan kaivauksia Palestiinassa 300-luvun
alkupuolella etsiäkseen kristinuskon reliikkejä. Pyhän Haudan ohella keisarinnan tärkeimmäksi
löydöksi on laskettu ennen kaikkea Tosi Ristin, Jeesus
Nasaretilaisen teloitusvälineen, löytäminen – inventio
crucis.
Tarina Kristuksen
ristin löytämisestä on myöhäisantiikin tunnetuimpia
ihmekertomuksia. Tarinan myötä Helenasta tuli suosittu esimerkki
hyveellisestä naispuoleisesta hallitsijasta, jota kunnioitettiin ja
kunnioitetaan niin itäisessä kuin läntisessä kirkossa. Tarina on innoittanut taiteilijoita
antiikin ajoista renessanssiin. Tunnetuimpiin kuvauksiin ristin
löytämisestä kuuluu italialaisen Piero della Francescan kuvasarja
1400-luvulta Arezzon Pyhän Franciskuksen kirkossa Italiassa.
Tosi Ristin löytäminen ja tunnistaminen. Piero della Francesca, Arezzon Pyhän Franciskuksen kirkko. Wikimedia Commons. |
Sama
aihe on päätynyt Suomenkin kirkkoihin, missä hienoin esimerkki on
Hattulan Pyhän Ristin kirkon runkohuoneen keskellä kertomus kirkon
nimikkopyhäinjäännöksen etsimisestä, löytämisestä ja aidoksi
paljastamisesta. Myös Turun tuomiokirkon Agricolan kuorin (ent. Ristinkuori)
ulkoseinässä ikkunan vasemmalla puolella on maalaus kruunupäisestä
Helenasta yllään musta viitta ja kädessään Tosi Risti. Toisin
kuin itäisessä kirkkotaiteessa, jossa Helena usein kuvataan
poikansa keisari Konstantinus Suuren rinnalla, on hänet lännessä
usein kuvattu yksinään.
Tärkein tietolähde
keisarinnan elämästä on Helenan aikalaisen Eusebius Kesarealaisen
kirjoittama Vita Constantini, Konstantinuksen elämä, jonka
kirjoittaja ei kuitenkaan mainitse Tosi Ristin löytämistä. Helenan
suurimpana saavutuksena pidetäänkin siis löytöä jota hän ei ilmeisesti
koskaan tehnyt. Lähemmin tarkasteltuna hänen koko
”pyhiinvaellukselleen” itäisiin provinsseihin on muutenkin
löydettävissä paljon maallisempia tavoitteita kuin Eusebius antaa
ymmärtää. Mutta kuka loppujen lopuksi oli tämä nainen, joka
korotettiin arkeologien suojelijaksi?
Ryysyistä
keisarilliseen purppuraan
Helenan alkuperästä
tiedetään vähän, mutta hänen oletetaan syntyneen vuoden 248 jaa.
tienoilla Drepanumin kaupungissa Bithynian provinssissa
Vähässä-Aasiassa. Muiksi synnyinkaupungeiksi on ehdotettu muun
muassa Trieriä Saksassa ja Colchesteria Englannissa. Helenan
alkuperän arvellaan yhtä kaikki olleen alhainen; hän työskenteli
nuorena naisena majatalossa, kenties prostituoituna. Tästä
huolimatta Helena sotkeutui Rooman valtakuvioihin olemalla suhteessa
tulevan keisarin Constantius I Chloruksen kanssa. Ei tiedetä
tarkalleen kuinka he tapasivat tai kauanko he olivat yhdessä.
Parille syntyi kuitenkin vuosien 272–274 välillä poika
Konstantinus, myöhemmin Suuri, jolla oli suuri merkitys Rooman
tulevalle historialle.
Joskus ennen vuotta 289
Constantius erosi Helenasta mennäkseen naimisiin keisari
Maximianuksen tyttären Theodoran kanssa, epäilemättä periäkseen
keisarikunnan. Samalla Helena muutti poikansa kanssa Maximianuksen
kanssahallitsijakseen nimittäneen keisari Diocletianuksen hoviin
Nicomediaan. Tämä varmasti lähensi äitiä ja poikaa, joiden välit
pysyivät aina hyvin sydämellisinä.
Pyhän Helenan ikoni Moskovassa. Wikimedia Commons. |
Constantiuksen äkisti
kuoltua Britanniassa vuonna 306 julistettiin Konstantinus Suuri
keisariksi, mikä johti myös Helenan palaamiseen keisarilliseen
hoviin. Ratkaiseva käänne sekä Konstantinuksen että Helenan
kannalta oli Konstantinuksen voitto vastustajastaan Maxentiuksesta
legendaarisessa Mulviuksen sillan taistelussa vuonna 312.
Konstantinuksen kerrotaan tuolloin nähneen taivaalla ”Jumalan
merkin” ja kuulleen sanat ”tässä merkissä olet voittava”.
Voitto teki Konstantinuksesta ainoan keisarin Rooman imperiumin
länsipuolella, ja toimi myös työkaluna politiikassa, jossa
Konstantinus hyödynsi kristinuskon organisaatiota valtakunnan
yhdistämiseksi. Helena julistettiin vuonna 324 Augustaksi, kunnianarvoisaksi keisarinnaksi, ja hänesta alettiin propagoida kuvaa hallitsijasuvun kantaäitinä.
Rooma koki suuren
aatteellisen muutoksen, kun vuonna 313 Milanon ediktissä valtakunnan
kaksi tuolloin jäljellä ollutta keisaria, Konstantinus ja Licinius,
tekivät kristinuskosta sallitun uskonnon. Vuonna 325 Konstantinus
jatkoi politiikkaansa ja kutsui kokoon Nikean ensimmäisen
kirkolliskokouksen, jossa käytännössä päätettiin kristinuskon
tärkeimmistä opinkappaleista. Helena itse lienee kääntynyt kristityksi Mulviuksen sillan taistelun aikoihin.
Tosi Ristin jäljillä
Pyhäinjäännösmetsästyksellään vuosina 326–328 iäkäs keisarinna
perusti ison liudan luostareita ja kirkkoja. Tunnetuimpien joukossa
ovat Pyhän Katariinan luostari Siinailla, Pyhän Haudan kirkko
Jerusalemissa ja Kristuksen syntymän kirkko Betlehemissä. Myöhempi
tutkimus on kuitenkin suhtautunut kriittisesti retken uskonnolliseen
luonteeseen: pyhiinvaelluksen ideologia ei vielä ollut vakiintunut,
ja Helenalla oli kaikki syy Augustan auktoriteetillaan rauhoittaa
itäisten provinssien Konstantinuksen vastaisia mielipiteitä. Uusien
kirkkojen perustaminen palveli myös keisarin politiikkaa
vakiinnuttaa kristinusko koko valtakunnassa, ja ilmeisesti keisarin
suunnitelmiin kuului myös muovata Palestiinasta Pyhä maa, tulevan
valtionuskonnon keskus. Yksi matkan syistä saattoi liittyä myös
keisariperheen sisäiseen katastrofiin: Konstantinus tapatutti
suositun poikansa Crispuksen ja vaimonsa Faustan vuonna 326
epäselvistä syistä, ja voi olla että Helenalla oli osansa
tapahtumissa.
Venäläinen Tosi Ristin ikoni vuodela 1662. Wikimedia Commons. |
Lännessä tarinan
keisarinnan osuudesta kristinuskon tärkeimmän reliikin löytymisessä
teki kuolemattomaksi ennen kaikkea vuoden 1260 tienoilla koottu
Legenda aurea. Niin tämän kuin myöhäisantiikin
toisintojenkin mukaan Helena löysi paitsi Jeesuksen haudan, myös
kolme ristiä, ristiinnaulitsemisessa käytetyt naulat sekä kyltin
(titulus), jossa oli evankeliumien mainitsema lyhenne INRI.
Kertomusten mukaan Jeesuksen murhaajiksi ymmärretyt juutalaiset
olivat tarkoituksella kätkeneet ristin ja muut reliikit, jotteivät
Jeesuksen seuraajat alkaisi kunnioittaa niitä. Tarinoiden mukaan
Helena kuulusteli Juudas-nimistä juutalaista miestä, joka paljasti
ristien kätköpaikkana olevan kaivon ja tietenkin kääntyi
kristityksi. Hänestä tuli myöhemmin marttyyripatriarkka Kyriakos.
Tarinat kertovat, ettei
Helena kuitenkaan ollut täysin kritiikitön löytönsä suhteen,
vaan suoritti kokeen selvittääkseen, mikä kolmesta rististä on se
oikea. Eri versioiden mukaan tämä selvitettiin koskettamalla joko
sairasta naista tai peräti kuollutta miestä kaikilla risteillä
vuoron perään, ja kun tämä virkosi viimeisen ristin
kosketuksesta, ei ollut epäselvää mikä näistä oli oikea
reliikki.
Jo varhaisessa
vaiheessa Tosi Ristin kappaleet levisivät ympäri maailmaa. Kyrillos
mainitsee vuonna 348 kuinka ”koko maa on täynnä Kristuksen ristin
pyhäinjäännöksiä”. Osa rististä päätyi Konstantinopoliin,
missä se sai olla rauhassa vuoteen 1204 asti. Tuolloin
ristiretkeläiset ryöstivät kaupungin taideaarteet ja reliikit, ja
pyhäinjäännökset levisivät ympäri Eurooppaa, Tosi Risti mukaan
lukien. Ainakin yksi ristin kappale (tai sellaiseksi uskottu) päätyi
Suomeen asti, Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon.
Myytti ja tosi
Kriittisesti
tarkasteltuna tuntuu epäilyttävältä, että kukaan olisi Jeesuksen
ristiinnaulitsemisen jälkeen nähnyt tärkeäksi tehdä
teloitusvälineelle yhtään mitään. Vaatisi myös pienimuotoisen
ihmeen, että risti kolmesataa vuotta maan alla lojuttuaan olisi
ollut iskemättömässä kunnossa. Pyhimystarinoissa logiikalla ei
kuitenkaan usein ole sijaa – oikeastaan niiden tarkasteleminen
rationaalisin silmälasein menee aiheen ohi, sillä tärkeintä ei
keskiajan ihmiselle ollut tarinoiden todenmukaisuus, vaan niiden
kuvastama jumalallinen maailma. Totta kai koko kristillisen
pelastushistorian tärkeimmän työkalun, ristin, oli oltava jotakin
erikoislaatuista, jota normaalit luonnonprosessit eivät koskeneet.
Helenan pään reliikki Trierissä. Wikimedia Commons. |
Helena eli aikana,
jolloin tieteellisestä arkeologiasta ei oltu kuultukaan. Hänen
kaivauksiaan ohjasivat aivan muut motiivit kuin nykyarkeologeja,
vaikka politiikan sekaantuminen arkeologiaan ei nykyajallekaan ole
täysin vieras ilmiö. Silti näin sekulaarissakin maailmassa on
hauska ajatella, että joku tuonpuoleinen voima on kallistanut
katseensa nimenomaan muinaistutkimuksen puoleen. Helena kiehtoo
kahdella tavalla, jotka ovat toisistaan erottamattomia:
vaikutusvaltaisena historian hahmona, ja myyttisenä pyhimyksenä.
Internet-lähteet:
Wikipedia
– The Free Encyclopedia: True Cross
Eusebius
Kesarealainen: The Life of the Blessed Emperor Constantine.
Kirjallisuus:
Drijvers,
J.W. 2000: Evelyn Waugh, Helena and the True Cross. Classics
Ireland 7. 25–50
Drijvers,
J.W. 2011: Helena Augusta: Cross and Myth. Some new Reflections.
Millennium 8. Yearbook
on the Culture and History of the First Millennium C.E. 125–174
Herbermann, C., & Grupp, G.
1908: Constantine the
Great. Catholic Encyclopedia.
Kirsch, J.P. 1910: St. Helena. Catholic
Encyclopedia.
Litzen,
V. 2009: Tie Nikeaan : roomalaisten ja kristittyjen yhteinen matka
ajanlaskumme alusta valtiokirkon syntyyn. Kirja-Aurora, 2009.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti