Suuri matka pohjoiseen (ja vähän itäänkin) osa II

Perjantaiaamu 28.7. valkeni Kuusaalla kirkkaana, ja runsaan aamupalan jälkeen oli hyvä lähteä matkaan. Edessä oli pitkä suora Ouluun ja sielä Yli-Iihin, ja päätimme ajaa Mikkelin ja Kuopion kautta. Tarkoitus oli käydä Ristiinassa katsomassa Brahenlinnan raunioita, mutta ajoimme niistä ohi. Lohdutukseksi päätimme käydä katsomassa Mikkelin Tuukkalan keskiaikaista kalmistoa, ja hyvä että kävimme. Ilmeisesti edellisen päivän järkytys Pakanavuorella ei riittänyt, sillä Tuukkalassa vastaamme tuli taas uutta tuhoa.

Infotaulu ei tiennyt kalmiston uusista ajoituksista. Kuva: I.A.

Kalmistoon oli ilmeisesti vain muutaman päivän sisään kaiveltu sinne tänne syviä kuoppia. Varas oli ollut liikkeelä metallinpaljastimen kanssa, minkä lopullisesti varmisti erään kuopan vieressä ollut alumiinifoliomöntti, joka signaalin oli aiheuttanut. Kuoppia löytyi ainakin kymmenkunta, mikä sai taas veren kuohumaan. Edes muinaismuistolaki ei voi suojella muinaisjäännöksiä tai taata Tuukkalan kaltaisten kalmistojen vainajien hautarauhaa.

Lähdimme aurinkoiselta kalmistoniityltä vaitonaisina. Minua ärsytti, etten ollut nettiyhteyden ääressä ja joutuisin odottamaan alkuviikkoon ennen kuin saisin tehtyä ilmoituksen Museovirastolle. Ei sillä että ilmoitus mitään auttaisi, varas oli mennyt menojaan ja vienyt mitä oli vienyt - se tuskin koskaan selviää. Jos ja kun Tuukkalassa taas joskus kaivetaan, osa tiedosta on viety tutkimukselta, mutta mikä osa? Itsekkyys ei tunne rajoja.

Tuukkalan kalmisto näytti tasaiselta. Kuva: I.A.

Suora männikkö kalmiston vieressä näytti salaperäiseltä. Se oli houkutellut
ryöstelijääkin. Kuva: I.A.

Tunnelma parani päivän mittaan kun köröttelimme Pieksämäen ja Kuopion kautta suoraa tylsää tietä Ouluun kauniissa säässä. Vaihtuvat maisemat antoivat hienon läpileikkauksen Suomen luonnosta Kallavedeltä Pohjanmaan lakeuksille, siis silloin kun maltoin irrottaa katseeni matkalukemisenani olleesta Ian Mortimerin The Time Traveller's Guide to Medieval England -kirjasta.
 Matkalta keräsimme luonnonatimia Kuttelon ruoanlaittonäytökseen Kierikissä ja ihailimme erään arkkitehdin vinkistä Pohjanmaan puukirkkoja.

Moottoritie oli kuuma. Kuva: I.A.

Piippolan puukirkko matkan varrelta. Huomatkaa kaunis kivijalka. Kuva: I.A.

Pohjanmaalla oli tasaista. Kuva: I.A.

Oulu näyttäytyikin illalla kauniimpana kuin muistinkaan, ja etenkin rannan vanhat makasiinit tekivät kunnostettuina vaikutuksen. Tutustuimme perinteiseen oululaiseen ruokakulttuuriin Phuket-nimisessä thairavintolassa ja kauhistelimme varsin nuoria perjantai-illan viettäjiä.

Oulun satamamakasiineja. Kuva: I.A.

Oulusta oli enää viitisenkymmenen kilometrin rutistus Yli-Iihin, mikä ei enää tuntunut kouliintuineissa istumalihaksissa missään. Oli lopulta hauska päästä määränpäähän ja nähdä kivikauden kylä juuri sellaisena kuin olin sen valokuvista hahmottanut. Paikalla oli enää kivikauden elävöittäjiä ja muutama arkeologi viettämässä iltaa idyllisellä hiekkarannalla. Mahtavaa Iijokea katsellessa tuli tuntu ettei matkaa oltu tehty turhaan. Silti suurimmat elämykset olivat vasta edessä.

Ensisilmäys Kierikkikeskuksen kivikautiseen kyläennallistukseen. Kuva: I.A.

Paikalta löytyi tuttuja arkeologeja ahkeroimassa, tällä kertaa koivuterva-
kokeilun parissa. Kuva: I.A.

Näkymä hikimajan sisältä. Harmi etten päässyt testaamaan löylyjä. Kuva: I.A.

Mitäpä sitä enempää sanoisi? Viikonlopusta tuli värikäs. Kuva: I.A.