Korpholmen: neljäs päivä

Neljäs päivä, keskiviikko 6.7.

Kaivausalue B:lle mitataan uutta kuoppaa. Kuva: I. A.

Keskityimme aamupäivällä kaivamaan alue B:tä ja etsimään hautausmaan rajaa samalla, kun Anniina, Janne ja Mikko piirsivät takymetrillä kiviä alue A:lla. "Piirtämisellä" tarkoitetaan, että takymetrillä mitataan esimerkiksi kivestä pisteitä, jotka laite yhdistää toisiinsa viivoilla ja tallentaa koordinaatistoon. Näin saadaan aikaiseksi digitaalinen kaivauskartta.

Seulalöytöjen ihmettelyä. Nuorin kaivajamme oli 7-vuotias Patrick. Yhteensä kaivajia oli keskiviikkona 11, eniten koko kaivauksen aikana. Kuva: I.A.

Mitään rajapintaa ei alue B:llä tullut vastaan. Sen sijaan hiilipitoinen koekuoppa 1 tuotti yllättäen ison läjän vihreää ikkunalasia ja piikivenpaloja. Koekuoppa 2:sta paljastui tiiliä, kun taas 2, 3 ja 4 sisälsivät kaikki kiviä, jotka lienevät luonnollisia. Mutta mistä ihmeestä kuopan 1 löydöt ovat peräisin? Jos Jannen ja Mikon karttatulkinta pitää paikkansa, sekä spitaalisten kirkko että sen kyljessä kiinni ollut 1700-luvun asunto ovat sijainneet loivassa ylärinteessä melko lähellä koekuoppaa. Ikkunalasi on kuitenkin 1700-luvullakin ollut arvokasta tavaraa, joten olisi mielenkiintoista tietää mitä kautta se on maahan päätynyt.

Kun kello 11 kahvi oli juotu, siirryttiin penkomaan kaivausalue A:ta. Löydöt ylittivät odotukset: posliinimaista fajanssia, punasavikeramiikkaa, 1600-luvun liitupiippu leimoineen kaikkineen, liitupiipun katkelmia, padan rautakahva – sekä tietysti iso läjä luita. Yllättävimpänä Therese tunnisti harmaahylkeen, jota on kyllä hospitaalin toiminta-aikaan pyydetty valtavia määriä saaristosta, mutta jonka löytyminen hospitaalista oli jokseenkin odottamatonta. Mikko tosin muisti törmänneensä tietoon, että spitaalisilla oli ollut hylkeennahkaiset kengät.

Liitupiipun leimat auttavat ajoittamaan sen ainakin parin vuosikymmenen tarkkuudella. Kuva: I.A.

Erityisesti nuorisoa kiinnostivat luulöydöt, joita Therese (toinen vasemmalta) esitteli. Kuva: I.A.

Löydöt pistävät hieman uudelleenarvioimaan kuvaa, joka meillä on hospitaalin asukeista. Korpholmenin museoaitassa on elävänkokoinen spitaalishahmo, joka näyttää kaikin puolin kurjalta. Tällä on resuiset vaatteet, ja ruoka-astiatkin ovat vain kurjia puukippoja.

Kuolemaan tulleita potilaita surkutellessa helposti unohtaa, että he olivat kuitenkin ihmisiä hyvin erilaisista elämäntilanteista. Naisia, miehiä, lapsia ja vanhuksia, varakkaita ja rutiköyhiä. He saattoivat elää niemellä vuosikymmeniä, ja on vaikea kuvitella että he olisivat eläneet tulevaisuudettomina haamuina vailla iloa tai suunnitelmia. Jos heillä oli piippuja, on aivan mahdollista että he kasvattivat tupakkansa – sinänsä jo ylellisyys- ja nautintoaineen – itse. Se vaatii jo suunnitelmallisuutta keväästä seuraavaan syksyyn.

Sekin täytyy muistaa, ettei liha ollut mikään itsestäänselvyys 1600-luvun ruokapöydässä. Kaiken kaikkiaan löydöistä voisi päätellä spitaalisten syöneen (ainakin verraten) hyvin. Kaivajan näkökulmasta en näe suurta eroa Turun paremman väen asuntojen ruokaan liittyvän löytöaineiston ja Korpholmenin löytöjen välillä.

Spitaalisten elämä oli synkkää. Vai oliko? Kuva: I. A.

Illalla kävimme Kokkolassa vohvelilla ja vierailimme kotiseutuyhdistyksen toisessa entisöintikohteessa, amiraaliston laivanrakennuspaikalla. Käväisimme myös Kruunupyyn kirkolla, jonka vanhoissa hautakivissä oli yllättävän iskeviä, joskin synkkämielisiä riimejä.

Kruunupyyssä on aikoinaan asunut joku runosielu. Kuva: I.A.

Edellinen kaivauspäivä
Seuraava kaivauspäivä