Erään keramiikanpalan tarina

Tämän viikon Arkeologinen löytö Aboa Vetus & Ars Novan aulassa on saksalaisen kivisavikeramiikan pala, josta kerroin aikaisemmin. Asiaan syvemmin perehtynyt Maija Helamaa kävi yhtenä päivänä kertomassa siitä lisää, joten ajattelin jakaa tietoa täälläkin.

Sirpale on ensinnäkin valmistettu Raerenissa nykyisen Belgian alueella, missä kivisavikeramiikkateollisuus kukoisti 1500-luvun loppupuolella. Astian valmistusajankohta menee suurinpiirtein aikavälille 1570–1620, mikä jälleen kerran sopii hyvin kellarin muiden ajoitusten kanssa. Palassa näkyy tanssivan miehen jalat, ja se onkin osa yleistä talonpoishäiden tanssia kuvaavaa aihetta.Vastaava löytyy esimerkiksi Raerenin museon typologiasivulta täältä.

Viereinen kaavakuva esittää friisin sijaintia oluttuopissa. Palassa näkyvät jalat kuuluvat loikkaavalle ja kättään ojentavalle miehelle kuva-aiheen vasemmalla puolella. Hupaisa yksityiskohta joka ei kaavakuvassani näy, on oksentava mies tanssikulkueen toisessa päässä. Epäonninen juhlija näkyy ylempänä olevassa Raerenin museon linkissä.

Talonpoikaishäät eivät teemana rajoittuneet pelkästään keramiikkaan, vaan toistuvat myös ajan taiteessa. Tunnetuimmat esimerkit ovat varmasti Pieter Brueghel Vanhemman teokset Häätanssi (1566), Talonpoikaistanssi (1568) ja Talonpoikaishäät (1568).

Pieter Brueghel Vanhempi: Häätanssi. Wikimedia Commons.

Pieter Brueghel Vanhempi: Talonpoikaistanssi. Wikimedia Commons.

Astia on valmistettu muotin avulla. Tällaiset muotit saattoivat periytyä suvussa, joten astian tarkka ajoittaminen ei välttämättä ole aukotonta vaikka kannussa lukisikin valmistajan nimi ja valmistusvuosi. Aboa Vetuksen kellarista löytyneessä palassa näkyy juuri ja juuri tekstikehyksen yläreunaa, muttei lainkaan kirjaimia. Jos paloja löytyisi lisää, saattaisivat nämä tekijän tiedotkin löytyä.

Vaikka pienestä keramiikanpalasta voi saada näinkin paljon irti, jää paljon silti tavoittamatta. Emme saa koskaan tietää, kuka oluttuopin on omistanut ja kuinka se on rikkoutunut. Putosiko se juomingeissa lattialle, iskikö joku sen tarkoituksella säpäleiksi vai oliko jollakin Turun kaupunkipaloista osuutta asiaan? Todennäköisesti tinakannella varustettu oluttuoppi ei tuontitavarana ole ollut halvimmasta päästä. Ehkä se on saattanut kuulua jopa paraisten kirkkoherralle Elias Espingille, joka asui Aboa Vetuksen suuressa kivitalossa 1500-luvun lopussa. Yksi asia on kuitenkin varma: kuka tahansa kyseisen tuopin omistikaan, ei varmasti osannut arvata sirpaleen päätyvän neljäsataa vuotta myöhemmin viikon Arkeologin löydöksi.