Sivut

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Tuomiokirkkopuiston kuulumisia

Huh, kylläpä kuukausi on vierähtänyt vikkelään!

Tuomiokirkkopuiston kaivaus etenee hyvään tahtiin, 17 aiotun kuopan lisäksi avaamme yhden ylimääräisen koska puistosta kaadettiin arkeologien terveyttä uhannut puu. Eräänä perjantaina kyseinen lehmusvanhus päästi ikävän rasahduksen ja huomasimme siinä valtavan halkeaman, toinen puun haaroista riippui uhkaavasti työmaakoppimme päällä.

Ensimmäisenä kaivauspäivänä häkellyin siitä, miten paljon kaupunkikaivaus poikkeaa vaikkapa esihistoriallisen kohteen tutkimuksesta. Rautakautista kalmistoa nysvätään sudilla, mutta täällä kaivetaan pintamaa kaivinkoneella ja tarkempi työ tehdään lapiolla. Yllätyin myös siitä, miten paljon löytöjä on. Luuta on monen monituisen eläimen verran, mutta emme toistaiseksi ole ottaneet talteen muita kuin mahdollisista rakenteisiin liittyvistä rituaalikätköistä löytyneitä – eräs tutkijamme on erikoistunut tällaisiin kätköihin. Muuten tavara onkin pitkälti sitä mitä odottaa saattaa; posliinia, punasavikeramiikkaa, nauloja, avaimia, hakasia, rahoja, ikkuna- ja pullolasia... Monet esineet ovat pahasti palaneita ja siellä täällä näkyy paksu palokerros. Jotkin tiilet ovat jopa osittain sulaneet kuumuudessa, joten vuoden 1827 palo on helppo muistaa kaiken aikaa.

Usein kuulee kysyttävän, mikä on hienoin löytö mitä tähän mennessä on tehty. Kaikki löydöt valottavat toki omalla tavallaan menneisyyden arkea Turun paremman väen keskuudessa, mutta väistämättä jotkin löydöt menevät toisten ohi. Omat suosikkini ovat astrolabin kappaleet, joita löytyi Turun palon aikaan akatemiaprofessori Hellströmille kuuluneelta tontilta. Ehkä Helström oli yrittänyt pelastaa hienon tähtitieteellisen mittalaitteensa yhdessä kirjojensa kanssa, joiden metallisolkia löytyi lähettyviltä? Mieleen ovat jääneet myös ensimmäinen löytämäni raha pahaenteisesti vuodelta 1666 sekä tänään 1600-luvun kerroksesta löytynyt kerrosta paljon vanhempi keskiaikaisen lasipikarin pala. Aikakausia ei ehkä saisi arvottaa, mutta keskiajan tuleminen mukaan kuvioihin piristi kummasti tukalan helteistä kaivamista.

Sääoloja on nähty jos jonkinlaisia. Välillä on ollut kylmää, toisinaan on satanut kaatamalla ja myös erinäisiä helleaaltoja on koettu. Kaikkein miellyttävintä puolipilvistä 15-18 asteen säätä ei ole ollut järin monena päivänä, mutta ehkä kauniista päivistä ei sovi valittaakaan vaikka hikinen paita liimautuu ihoon yhtä tehokkaasti kuin musta lika tarrautuu aurinkorasvaan. Sadepäivien ilona Turun savinen maa imaisee veden itseensä ja paitsi muuttuu raskaaksi, yrittää imaista kaivajan jämäkästi kiinni kuoppaan. Joku voisi sanoa että arkeologia on hullun hommaa, mutta sitten kun tekee yhden erikoisemman löydön, unohtuu kaikki vaiva saman tien.

P.S. Suomen keskiajan arkeologian seura (SKAS) järjesti toukokuun lopulla retken Suomen keskiaikaisiin kaupunkeihin, ja retkeläiset vierailivat luonnollisesti myös Turussa. Matkalle osallistunut Kaisa Kyläkoski on kirjoittanut blogiinsa mukavan kuvauksen retkestä, ja löytyypä sieltä myös kuva eräästä jo peitetystä kuopastamme. Tekstin voit lukea täältä.

3 kommenttia:

  1. Pahoittelen kuvien puutetta. Olen yrittänyt valokuvailla ahkerasti, mutta minun pitää vielä selvitellä Turun museokeskuksen politiikkaa kuvien julkaisemisen suhteen. Toivon mukaan voin tulevaisuudessa pistää löytöjä näytille blogiini.

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkistä, harvinaista iloa. Perustetaan keskinäisen ihailun kerho, kun joskus ylimääräistä aikaa.

    VastaaPoista
  3. Kertakaikkisen erinomainen idea, Kaisa. :)

    VastaaPoista