Opiskelijan paluu

Vuosi vierähti äkkiä maata kuopiessa ja jälkitöitä tehdessä, ja ennen kuin huomasinkaan tarjottiin museolla täysinpalvelleen lähtöpassia ja tietysti myös läksiäiskakkua. Tämä tapahtui siis jo helmikuun puolivälissä.

Tyytyväinen täysin palvellut ja hieno
kaivauskakku. K. Juva.

Olen nähnyt museolla monet läksiäiset, mutta en kyllä ihan niin hienoja kuin omani. Museon vanha arkeologimaskotti museokoira Olauffer kaivettiin naftaliinista antamaan minulle viisauden sanoja, ja läksiäiskakun leikkaaminen ei käynyt noin vain: stratigrafiakakulle piti suorittaa arkeologinen kaivaus. Hyvä niin, koska muuten olisin varmaan tukehtunut löytöihin: kakusta paljastui legomiekka, kristillisiä rituaaliesineitä, hiihtomono ja pohjalta koko kohteen tulkinnan haastanut pleistosaurus. Olin todella otettu, enkä vähiten läksiäislahjaksi saamistani runosta ja Anna-Siikalan Itämerensuomalaisten mytologia -kirjasta.

Tapasin itsensä Olaufferin! K. Juva.

Opiskelijaelämään paluu onkin ollut kiireistä, kuten blogin hiljaisuudesta voi päätellä. Olen jo ehtinyt istua parilla kurssilla ja vahvistaa istumalihaksiani kirjastossa, huhkia tentissä, kirjoittaa esseen ja petrata englantiani intensiivikurssilla. Luulin että olen jo kaikki tenttivastoinkäymiset käynyt läpi, mutta ei. Kulttuurihistorian tenttiin marssiessani minua ei huudettu sisään, ja mieleni täyttyi epäilyksistä: onko oikea päivä tai paikka vai oliko ilmoittautumisessani jotain vikaa? Kadonneen tenttikuoren mysteeri ei selvinnyt (tenttipäivän aamuna se kuulemma vielä oli olemassa), mutta sain sitten itse keksiä kaksi esseekysymystä itselleni. Ei hullumpaa, mutta en kyllä päästänyt itseäni helpolla.

Ehkä olen nyt viisaampi Vanhan Liivinmaan keskiaikaisten kaupunkien arkeologiasta, Saharan kulttuurihistoriasta ja kristinuskon paratiisikäsitysten muuttumisesta. Mutta siitä olen varma, että opiskelijan elämän  (huomaa ero myyttiseen opiskelijaelämään) haasteita olen kaivannut.