Suuri matka pohjoiseen (ja vähän itäänkin) osa IV

Kuten varmaasti tuoreessa muistissa on edellisestä kirjoituksestani tämän reissun suhteen, olin heinäkuussa halkonut jo ison osan Suomea päästäkseni Yli-Iin kierikkikeskuksen kivikausimarkkinoille. Mutta matka ei suinkaan ollut vielä siinä. Loppuhuipennuksena oli saalis, jolla minut oltiin varsinaisesti matkaan houkuteltu: Suomussalmen Hossan Värikallion kalliomaalaus.

Limingan kirkon raput olivat aika kuluneet. Kuva: I.A.

Niinpä pakkasimme kimpsumme ja kampsumme Kierikissä ja teimme pienen pyhiinvaelluksen Oulun eteläpuolella sijaitsevaan Liminkaan, missä käväisimme taidekoululla, Hannin vanhalla opinahjolla. Retki oli hauska sen tähden, että myös äitini on aikoinaan opiskellut siellä kuvataidetta. Ympyrä sulkeutuu. Kävimme myös tarkistamassa Limingan kirkon, jonka hautausmaa vilisi hellyttäviä kirjoitusvirheitä.

Kirjainten säästöä? Kuva: I.A.

Limingasta palasimme pohjoisemmas Haukiputaalle keräämään voimia ja ihmettelemään valtavaa rankkasadetta. Seuraavana aamuna 31.7 lähdimme retkivarusteiden kera ajamaan kohti itää. Paikoitellen maisemissa oli aavistusta Lapista, vaikka killuimmekin hieman napapiirin eteläpuolella.

Kuva: I.A.

Suomussalmi on varsin lähellä itärajaa, ja rajavyöhykemerkkejä näkyi siellä täällä tienvarsilla. Siellä jalkauduimme Hossan ulkoilualueella, jonka sisään sulkeutuu peräti kaksi kalliomaalausta, Julma-Ölkky ja Värikallio. Julma-Ölkylle olisi päässyt vain veneellä, ja ajan- sekä rahanpuutteen takia päätimme käydä vain Värikalliolla. Sinne oli pysäköintipaikalta reipas neljän kilometrin vaellus näyttäviä harjuja pitkin.

Taival alkaa. Kuva: I.A.

Vesi oli lähellä. Kuva: I.A.

Metsä oli hyttysiä lukuun ottamatta idyllinen. Kuva: I.A.

Masterchefs. Kuva: I.A.

Pysähdyimme ruokatauolle kodalle hyvin vähän matkan päähän kalliomaalauksesta. Retkemme oli kokenut hieman epäonnea huonoista valmisteluista, ja esimerkiksi purkinavaaja ja aterimet olivat jääneet pois matkasta. Onneksi kirves ajoi purkinavaajan tehtävän ja haloista saatiin iskettyä hyviä syömäpuikkoja. Ruokaksi olikin sitten kermaista hirvipastaa. Mm!

Hyvää ruokaa oli! Kuva: Elina Helkala

Kylläisinä ja vähemmän ärtyisinä taivalsimme viimeisen etapin, joka ei ollut järin pitkä. Innostus alkoi kohota ja sydän pamppailla - joko maalaukset kohta näkyvät?

Punaista näkyy jo! Kuva: I.A.

Maalausalue koko laajuudessaan. Kuva: I.A.

 Värikallio oli juuri niin vaikuttava kuin saattoi odottaakin. Veden pinta ei siellä ollut juuri kivikaudesta muuttunut, joten huteralta ponttonisillalta kuvat näki juuri niin kuin ne olivat näkyneet vuosituhansia sitten (no, ehkä kivikaudella paikalla ei kuitenkaan ollut huteraa ponttonisiltaa). Mikä ihmeellisintä, olivat kuvat säilyttäneet punaisen loistonsa varsin hyvin verrattuna moniin muihin maalauksiin. Värikalliolla kuva-aiheet olivat pääasiassa tunnistettavia. Etenkin jos kohdetta vertasi alkumatkan surulliseen sotkettuun Pakanavuoren maalaukseen, oli näky vallan toinen.

Maalaukset heijastuivat taijanomaisesti tyynestä vedestä. Kuva: I.A.

Kuva: I.A.

Huomaa kuvan keskivaiheella Värikallion kuulut ihmisaiheet. Kuva: I.A.

Lähempi kuva ihmisistä, ympärillä eläimiä. Kuva: I.A.

Todella lähikuva kolmiopäisistä ihmisistä. Kuva: I.A.

Tietäjä? Kuva: I.A.

Yksi Värikallion kuva-aiheista on pitkään mietityttänyt minua. Siinä on kuvattuna viisiraajainen eläin. Ilmeisesti sama kuvio pelkistyneempänä on nähtävissä muutamissa muissakin maamme kalliomaalauksissa pelkkänä vaakaviivana, josta lähtee viisi pystysuoraa viivaa alaspäin. Kukaan ei ole osannut kertoa, mistä on kyse.

Viisijalkainen eläin. Kuva: I.A.

Kallionhalkeama. Kuva: I.A.

Vielä yksi mielenkiintoinen havainto kalliossa oli kuvakentän vasemmalla puolella oleva valtava kallionhalkeama, joka varmasti kivikaudellakin on herättänyt ohikulkijan huomion.
Kallionhalkeaman oikealla puolella on pystysuuntainen kuva-aihe, jossa alinna oleva ihmishahmo näyttää synnyttävän pitkän liudan eläimiä. Liittyykö tämä aihe kallionhalkeamaan? Ehkä tämä on paikka, missä maan on nähty synnyttävän...

Eläinketju jonka alinna oleva ihmihamo synnyttää.
Kuva: I.A.

Värikallio oli näyttävä kokemus ja hyvä lopetus pitkälle retkellemme. Sielä palasimme Ouluun, jossa minä hyppäsin junaan ja olin sopivasti aamukahdeksalta virkeänä töissä. Muu seurueeni, Elina, Hanni ja Mikke, jatkoivat vielä kiertuettaan Verlan aika -tapahtumaan Valkealaan. Alle kertyi reilusti kolmatta tuhatta kilometriä, mutta reissu kannatti tehdä. Suosittelen Suomi-matkailua lämpimästi jokaiselle!