Kahdeksas päivä, sunnuntai 10.7.
Yleisökaivaus ei todellakaan lopu aina siihen kun yleisökaivajat lähtevät hyvin mielin kotiin. Edellisillan puurtamisestamme huolimatta meillä oli vielä paljon työtä tehtävänä, sillä meidän oli tarkoitus saada uuni kaivettua puhtaaseen pohjamaahan asti. Tietysti kuoppa oli myös täytettävä.
Joku voisi toki kysyä, mitä järkeä oli jatkaa kaivamista tuntitolkulla kun tiesimme melko varmasti, ettei löytöjä tulisi. Arkeologia on kuitenkin ennen kaikkea eettistä tiedettä: kaivaus tuhoaa aina kohteensa, ja on ainutlaatuinen tilaisuus saada siitä irti kaikki mahdollinen. Koskaan kaivauksen jälkeen ei tule uutta mahdollisuutta saada kaikkea mahdollista tietoa rakenteista, yksiköistä ja löydöistä. Kun arkeologit avaavat kuopan, nämä sitoutuvat kaivamaan sen loppuun asti.
Toivoimme että olisimme päässeet lähtemään keskipäivällä, mutta viisihenkiselle ryhmällemme töitä riitti neljään asti. Kun kaikki oltiin mitattu, kuvattu ja peitetty oli jäljellä tyhjä, voipunut ja ehdottoman onnistunut olo. Vaivaisen viikon aikana olimme saaneet rutkasti uutta tietoa mielenkiintoisesta ja erinomaisesti säilyneestä kohteesta. Tutkimusta suunnitellessamme olimme päättäneet asettaa etusijalle yleisön, ja kaiken tiedon ja elämyksellisyyden mitä saatoimme tälle välittää. Tässäkin mielessä keikka oli mielestäni hyvin onnistunut, sillä kaikki osallistujat kehuivat kokemusta hyväksi ja avartavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti